Erityisesti alkuvaiheessa voi laihduttaminen tuntua todella haastavalta. Voi tuntua, että teet kaiken oikein, mutta paino ei silti tahdo pudota.

Ongelma voi olla jokin seuraavista virheistä, joka sabotoi painonpudotustavoitteesi.

Vain vaa'an lukemaan keskittyminen

Vaaka antaa vain yhden totuuden laihtumisesta, ja mikäli keskityt vain sen näyttämään numeroon, voit helposti mennä harhaan.

Painosi voi nimittäin heitellä todella paljon päivän aikana, ja jopa viikon aikana. On monia tekijöitä, jotka nostavat painoa ilman rasvan määrän nousua.

Yleisiä ovat mm. nesteen kertyminen kehoon, naisilla kuukautiset sekä miehillä lihasten kasvaminen jos käyt salilla. Monet ruoat voivat myöskin turvottaa, joka näkyy heti suurempana lukemana vaa'alla.

Painojen nostelun vältteleminen

Ymmärrän että voi olla kovakin kynnys salilla käymiseen, mutta lihaksiaan voi varsinkin alkuvaiheessa treenata helposti kotoakin käsin.

Lihasten treenaminen on yksi parhaista keinoista kasvattaa kalorinkulutusta kehossasi tuntien ajaksi treenin jälkeen. Lisäksi se auttaa pitämään lihakset laihdutuksen aikana, joka on tärkeää ulkonäön ja terveyden kannalta.

Jo 20 minuutin treeni kotona on selvästi parempi kuin sen väliin jättäminen.

Vähärasvaisten / laihdutustuotteiden valinta kaupassa

Monet valitsevat vieläkin kaupassa kaikenmaailman kevyt tuotteita, kun he yrittävät polttaa rasvaa kehostaan.

Kuitenkin nämä tuotteet sisältävät usein huomattavasti enemmän sokeria, sillä rasvan poiston jälkeen ne maistuisivat muuten niin pahalta.

Niissä on siis paljon kaloreita, ja erityisesti huonoja sellaisia. Sokeri ei nimittäin ole hyväksi ihmisille vähänkään suurempina annoksina.

Valitse siis mielummin rasvaa sisältäviä tuotteita, jotka myöskin pitävät sitten nälkää paremmin tuntien ajan.

Yliarvioit liikunnan polttamat kalorit

Monet luulevat, että liikunta on tehokkaampi kalorien kuluttaja kuin se oikeasti on.

Monet laskurit ja arvioijat veikkaavat yleensä huomattavasti suurempaa kulutusta kuin on tarkoista tutkimuksista nähty.

Tämän takia yksi tehokkaimmista keinoista onkin jättää liikunnan polttamat kalorit laskuista, ellei nyt sitten liikuta ihan valtavia määriä.

Näin ollen onnistut helpommin painonpudotuksessasi, ja lisäksi laskut ovat helpompia laskea näin.

Liian vähäinen proteiinin saanti

Riittävä proteiinin saanti on äärimmäisen tärkeää laihdutuksen aikana, sillä se auttaa ylläpitämään lihaksia, kehon polttaessa mielummin rasvaa energiakseen kuin tärkeitä lihaksia.

Tämän lisäksi proteiini on täyttävää, ja sitä syövät laihtuvat selvästi helpommin ja nopeammin kuin vähän proteiinia syövät.

Syömällä siis runsaasti proteiinia sisältäviä tuotteita ja ruokia, kasvatat todennäköisyyttäsi onnistua painon pudotuksessa.

Nämä ovat joitakin yleisimpiä virheitä, mitä olen nähnyt ihmisten tekevän kun he yrittävät ensimmäistä kertaa laihtua. Olemalla tietoinen näistä, ja välttelemällä niitä, olet jo paljon paremmin varautunut mahdollisiin haasteisiin ja ongelmiin.

Jos pystyt välttämään nämä yleiset sudenkuopat, onnistut huomattavasti todennäköisemmin saavuttamaan sen, mitä haluat, oli se sitten lihaksikas keho tai vain terveellisempi kroppa.

Tässä lopuksi vielä video, johon on lisätty muitakin yleisiä laihduttajan virheitä. Voit katsoa sen, mikäli aihe kiinostaa sinua vielä enemmän.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *