Dieettailu on kaikin puolin raskasta lähinnä henkisesti. Kukaan ei Suomessa oikeasti ole kuolemassa nälkään tai nälkiintymässä kun he pudottavat painoaan, vaan ongelma on se, että aivot uskottelevat asian olevan näin.

Kun katselimme syitä miksi laihdutukset yleensä epäonnistuvat, on henkisen puolen jutut se pääsyy miksi näin käy. Ja kun sen henkisen puolen saa kuntoon, vaikuttaa se moniin muihin asioihinkin.

Suomalaisten rakkaus kulutusluottoihin

Suomalaiset rakastavat kulutusluottoja enemmän kuin suuri osa muusta maailmassa (lähde: Seriffilaina), mikä on mielestäni pohtimisen arvoinen ilmiö. NImittäin se että ihmiset kääntyvät erilaisten pikalainojen ja vippien puoleen kertoo mielestäni vahvasti siitä, että ihmiset haluavat hyvät puolet heti eikä sitten myöhemmin.

Jossakin määrin tämä koskee meitä kaikkia, mutta kun mennään sille tasolle että aletaan ottaa pikavippejä ja muita lainoja, kertoo se vakavammasta kyvystä olla odottamatta tulevaisuutta. Se kertoo siitä, että ihminen kokee nykyhetken olevan paljon tärkeämpi kuin tulevan, ja hän tavallaan jättää tulevat ongelmat tulevaisuuden harteille.

Buddhismin mukaan tämä on tavallaan hyvä asia, mutta se ei kuitenkaan pitäisi toimia siten, että ei ajatella mitä omat toiminnon nykypäivässä tekevät. Ja se että suomalaiset hakevat yhä enemmän lainaa netistä, se kertoo vahvasti siitä että tämä ilmiö on yleinen juuri meillä.

Ja ennen kuin joku kertoo, että syyt ovat aivan muut, haluaisin sanoa että uskon muitakin syitä olevan. Kuitenkin suomalaiset ottavat pikavippejä niin paljon enemmän kuin muissa maissa, että se ei mielestäni voi enään olla vain köyhyyden tai jonkun vastaavan syyn seurausta. Lisäksi on monia köyhiä, jotka eivät ikinä vippejä ota, ja sitten taas varakkaampia jotka näitä ottavat aivan liikaa. Se ei siis aina katso rahatilannetta, vaan enemmän kertoo siitä miten oma mieli toimii.

Kaikki heti mulle

mieli kulutusluotot

Lainoja voi tietenkin ottaa järkevästi, ja se suoraan että on ottanut pikalainan ei välttämättä kerro, että sen ottaminen olisi tyhmää. Moni ihminen ottaa näitä lainoja, ja toimii niiden kanssa fiksusti, ja tällöin kaikki onkin hyvin.

Kuitenkin samaan aikaan moni ottaa vippejä tyhmästi, ja seurauksena on yhä kasvava määrä suomalaisia, joilla on luottotiedot menneet. Ja yleensä kulutusluottoja otetaan juuri kulutukseen, eli ei mihinkään sijoitukseen tai vaikka uuden asunnin vuokraamiseen.

Tämä ilmiö onkin vahva todiste siitä, että kun ihminen alkaa ajatella vain hetken asioita, seuraa siitä monenlaisia näkyviä todisteita, joista pikavipit ovat vain eräs. Toinen on yleensä ylipaino ja muuten omasta kunnostaan huolehtimatta jättäminen. Sekin kertoo jotakin siitä, että on pantu herkut ja nautinto yleisen terveyden edelle.

Jos olet tätä asiaa korjaamassa, isot propsit sinulle! Se kertoo, että olet korjaamassa samalla myös ajattelutapaasi, joka on melkein isompia asia kuin kehon muokkaaminen. Se ei nimittäin näy aina suoraan päälle, mutta vaikuttaa elämääsi monella muullakin tavalla kuin vain laihtumisella.

Tämän takia moni laihduttaja huomaakin, että laihdutuksen tuoma mielenhallinta näkyy monella muullakin elämänalalla, ja sen vaikutukset voivat monesti olla yllättäväkiäkin.

Tämä on mielenkiintoinen huomio jonka olen monesti nähnyt, ja se voi esiintyä niin monilla eri tavoilla, että joskus näitä asioita on vaikea yhdistää. Hetken pohdinnallla monesti kuitenkin tajuaa, että hetkinen, nämähän liittyvät toisiinsa.

Myöntäkää nyt vaan, joskus sitä on vain ihana mennä ulos aurinkoon (varsinkin nyt kesällä) lehti kädessä, ja lukea sitä siellä lämpimässä ihan rauhassa. Samanlaista elämystä nyt ei vaan saa lukemalla jotain tablettia tai muuta pädiä. Sisällä ne voivat olla ihan kivoja, mutta ulkona auringonpaisteessa on niistä aika vaikea nähdä kunnolla mitään.

Ja lukemalla lehtiä voi myös samalla lisätä tietoisuuttaan ja saada ideoita kehon hoitoon ja laihduttamiseen. Tässä joitakin vinkkejä aikakausilehdistä, joita kannattaa lukea jos haluaa lukea näistä aiheista enemmän. Kiitos parhaatlehtitarjoukset.com -sivustolle vinkkien antamisesta.

Lehti numero 1: Hyvä terveys

hyvä terveys lehtiHyvä terveys lehti käsittelee laajemminkin terveyttä ja kehon hoitamista. Se ei siis suoranaisesti ole mikään laihdutuslehti tai sellainen, mutta mielestäni eräs parhaista ja mielenkiintoisimmista lehdistä, mitä tulee terveyteen ja kunnostaan ylläpitoon.

Ainoa miinus omalta kannaltani on ehkä se, että moni juttu käsittelee asioita hieman vanhempien ihmisten näkökannalta, joka ei aina ole sama kuin tälläisen nuoremman kundin.

Kuitenkin lehden jutut ovat tosi mielenkiintoisia, ja joka numerossa on tullut jotakin vastaan, josta olen ollut kiinnostunut.

Lehti numero 2: KG -lehti

Tämä on ehkä se ykköslehti vuonna 2017, jos haluaa lukea lehteä joka on keskittynyt laihdutukseen ja painonpudotukseen.

Koko lehden fokus on vain laihduttamisessa, ja sitä käsitellään laajasti monelta eri kantilta, ja käydään lävitse monia neuvoja ja ideoita joiden avulla laihdutuksessa voi onnistua. Monet varmasti tykkäävät myös lukea tarinoita muista, jotka ovat onnistuneet laihduttamaan merkittävästi painoa. He kertovat lehden sivuilla avoimesti taistelustaan ja siitä, miten ovat lopulta sitten onnistuneet tavoitteisiinsa pääsemään.

Miinuksena voisi sanoa sen, että joskus lehdessä tehdään laihduttamisesta liian monimutkaista, ja se on välillä selvästi näkyvissä, että juttuja tehdään asioista vain, koska jotakin on lehden sivujen väliin saatava liittyen laihdutukseen.

Lehti numero 3: Fit -lehti

Fit lehti on enemmän ehkä fitneksestä kiinnostuneille suunnattu lehti, jolloin sen jutut käsittelee monia asioita, joista aloittelijoiden ei tarvitse niin välittää.

Jos olet jo lähempänä ihannepainoasi, tai haluat kiinteyttää vartaloasi, tai jos salilla käyminen tai liikkuminen on lähellä sydäntäsi, kannattaa Fit lehden näytenumero ainakin kurkata.

Lehti on oikein mainio julkaisu, mutta se ei todellakaan ole kaikille. Niille keille se sitten on, he todennäköisesti kyllä pitävät siitä, mitä lehden kansien välissä on.

Nämä 3 julkaisua ovat kesän 2017 suosituksia minun puoleltani. Onko sinulla joitakin lehtiä jota rakastat, tai jota haluaisit muille suositella?

Jos kyllä, laita ne kommentteina tähän ja lisäämme ne näkyviin!

Monille sana dieetti tai laihduttaminen tarkoittaa sitä, että ollaan jatkuvasti nälissään. Tämä on kuitenkin harhaluulo, joten ei tarvitse pelästyä. Dieetillä ei todellakaan tarvitse kärsiä nälästä, päin vastoin. Säännöllinen ruokailu on yksi tärkeimmistä seikoista laihduttaessa. Liikunta on dieetillä suositeltavaa, mutta ei pakollista. Tärkeintä on muistaa syödä vähemmän kuin kulutat.

Ruokailu

Jotta onnistut laihduttamisessa on ruokailutottumukset laitettava kuntoon.

1. Jätä pois ns. tyhjät kalorit, eli limut, karkit, yms. herkut.
2. Muista syödä n. kolmen tunnin välein. Näin nälkä ei pääse yllättämään niin helposti, eikä tule mässäiltyä liikaa.
3. Pyri syömään 500 kaloria vähemmän kuin kulutat. Tällä kalorivajeella laihdut n. 0,5kg-1kg viikossa. Saattaa tuntua hitaalta tahdilta, mutta ei ole oikotietä onneen. Tietenkin ensimmäisillä viikoilla saattaa lähteä useampi kilo nesteen poistuessa elimistöstä.
4. Pidä huolta riittävästä proteiinin saannista. Proteiinia tulisi syödä n. 2g/painokilo. Eli 90 kiloisen pitäisi saada proteiinia päivässä 180 grammaa. Tämä ohje on kuitenkin suunnattu niille, jotka haluavat säilyttää edes osan lihaksistaan. Laihduttaessa paino lähtee ensimmäisenä lihaksista.
5. Syö aamupala! Tiedän, että monelle ei heti aamusta ruoka maistu, mutta kannattaa yrittää. Syö aamupalalla pitkiä hiilihydraatteja (kaurapuuro, ruisleipä) ja proteiinia (maitorahka). Nälkä pysyy paremmin loitolla ja kunnon aamupalalla lähtee aineenvaihdunta käyntiin.
6. Dieetillä vastustuskyky heikkenee, joten olisi hyvä turvata vitamiinien tarpeellinen saanti. Kannattaa ostaa joku vitamiinipurkki, jos ei niitä tunnu saavan tarpeeksi ruuasta.
7. Unohda alkoholi. Yksi ryyppyilta viikossa saattaa tehdä hallaa dieetille. Alkoholista paljon kaloreita, mahdollisest snägärisafkat illalla ja tietenkin aamulla pakollinen krapulapizza. Koko viikon “työ” menee tässä kohtaa hukkaan.

Liikunta

Kuten yllä kerroin, liikunta ei ole pakollista, mutta todella suositeltavaa. Liikunnan ei tarvitse olla vastenmielistä. Jos tuntuu pahalta, kannattaa esimerkiksi tehdä 30-60min kävelylenkkejä muutaman kerran viikossa. Se on virkistävää ja kohoaa kunto siinäkin. Pian voit tehdä kävelylenkit joka päivä, mahdollisesti jopa juosta osan lenkeistä.

Yritä löytää sinua miellyttävä liikuntamuoto. Liikunta ei saisi olla “pakkopullaa”. Käy uimassa, hiihtämässä, pelaamassa sulkapalloa, kokeile kaikkea kunnes löydät sen oman juttusi.

Muista hyötyliikunta! Kävele hissin sijasta rappuset. Siivoa, tee lumitöitä, kaikki arjen askareetkin polttavat kaloreita.

Suosittelen aamuaerobista liikuntaa. Vatsa tyhjänä uimahallille/lenkkipolulle, mikä ikinä onkaan valitsemasi liikuntamuoto. Tyhjällä vatsalla siksi, että kroppa on aamulla tyhjänä hiilareista, joten elimistö “pakotetaan” käyttämään rasvaa energianlähteenä.

Näitä ohjeita noudattamalla dieetti onnistuu. Kaikilla tapahtuu joskus pientä lipsumista, mutta yrittäkää pitää se minimissään. Toivottavasti artikkelista oli apua. Jos on kysyttävää tai mielipiteitä niin kommentoikaa.